Ensin varoitettiin auringon UV-säteilyn vaarasta ja kehotettiin sivelemään itseemme voiteita. Itse kuulun niihin valkoihoisiin, jotka palavat, jos naamassa on alle 30 kerrointa.
Mutta pian rasvavallankumouksen jälkeen alettiin valistamaan voiteiden kemikaalien vahingollisuudesta. Niiden pelättiin muuntuvan myrkyksi auringon lämmössä. Ja niinhän se on, että luomuintoilijan on vaikea löytää kriteerit täyttävää voidetta. Aurinkorasvaa kun ei voi tehdä täysin luonnonmukaisesti, sanotaan. Kaikista luonnollisimpien rasvojen kertoimet myös loppuvat alhaisiin lukemiin.
Mitä tässä enää uskaltaa käyttää?
Aurinkorasvaviidakossa olen itse valinnut täksi kesäksi voiteen, jossa ei ole silikonia, mineraaliöljyjä tai PEGejä, ei nanoteknologiaa ja pelkästään fysikaalinen filtteri. Kerroin voiteessani on 50 - oma ihoni ei yhdy arveluihin, että 25-30 kertoimen jälkeen suoja ei oikeasti lisäänny. Minä pidän siis tärkeämpänä, etten pala, kuin että elimistööni ei mene hiukkasta ei-luononllista ainetta...
Mutta mistä tässä viidakossa on kyse?
Halutessaan olla terveellinen aurinkorasvailija, ei siis riitä, että valitsee mineraaliöljyttömän ja säilöntäaineettoman voiteen. Pitää myös tarkistaa, että siinä on fysikaalinen filtteri. Eikä nanoteknologiaa. Viimeisin ilmoitettu vaara on ainesosat pienen pieneksi pilkkova teknologia.
Markkinoilla on paljon voiteita, jotka on tehty luonnollisista aineista. Mutta yllätyksekseni moni näistäkin käyttää fysikaalisen suojan ohella kemiallista filtteröintiä. Yksi syy tähän lienee se, että fysikaalinen filtteröinti tekee voiteesta usein tököttiä. Siis sellaista, joka jättää valkoiset raidat ja levittyy huonosti.
Tököttimäisyyteen on avuksi tullut nanoteknologia. Nanoteknolgian ansiosta voiteisiin saadaan suuri määrä ainesosia kun ne muutetaan mahdollisimman pieneen muotoon. Aurinkovoiteissa nanoteknologian avulla saavutetaan koostumus, joka ei jää valkoiseksi tökötiksi iholle. Uhkakuva kuitenkin on, että pienen pienet hiukkaset pääsevät läpäisemään kehomme isoja helpommin ja kulkeutuvat aina sisäelimiin asti.
Uusi Musta -blogissa oli hyvä juttu nanoteknologiasta. Se, luottaako asiantuntijoiden tämän hetkisiin arvioihin, on jokaisen itse päätettävä. Uusissa ainesosissa ja teknologioissa on minun mielestäni kuitenkin vaarallista se, että niiden haitat saatetaan ymmärtää vasta vuosikymmenien päästä. Tieteellistä tämän hetkistä totuutta ei siis välttämättä kannata ajatella lopullisena totuutena, koska ihmistestit, eli käyttömme seuraukset tulevat ilmi vasta myöhemmin.
Nanoteknologiasta on kirjoittanut myös
Kemikaalicocktailin Noora. Mitäpä siis kaikkea toistamaan. Lukekaa!
Tekstit
